Satuja ja sarjakuvia

Viime viikolla oli paljon testejä ja kouluun tuli TET-harjoittelijoita. Meidän soluumme tuli ysiluokkalainen Anna. Hänen mielestään työskentely koululla on ollut ihan kivaa.  Annan oma tulevaisuuden ammatti ei ole vielä selvillä. Hän suosittelee koulua työharjoittelupaikaksi sellaiselle, joka uskaltaa puhua isolle yleisölle.

Tällä viikolla on satuviikko ja koko solu on jaettu ryhmiin, joissa tehdään satuihin liittyviä tehtäviä. Aluksi yksi opettajistamme Mirkka luki koko solulle yhden sadun, jossa kuoriainen etsi itselleen rauhallista paikkaa. Sen jälkeen jaettiin ryhmät joiden nimet on karhu, jänis ja kettu. Ryhmissä tehtiin moniste jossa piti kertoa mikä on satu, mistä tunnistaa satu ja mitä saduissa esiintyy. Sen jälkeinen tehtävä oli lukea satu ja tehdä moniste,jossa oli kysymyksiä liittyen satuun. Satujen nimiä oli esim Kettu ja kalastaja, Kello kissan kaulaan, Lohen ja kiisken taistelu… Sitten teimme sarjakuvat satuun liittyen. Olemme tekemässä keppinukke-esitystä ja meidän pitää myös tehdä sellaiseen esityslaatikkoon esimerikiksi puita ja rakennuksia.

Oppilaiden tekemiä sarjakuvia

 

teksti ja kuvat Maisa ja Milla